Tornionlaakson syvyydessä / I djupet av Tornedalen

Tornionlaakson syvyydessä
juureni lepäävät,
syvällä maan alla,
kiinni, lujasti, hellittämättä.

Yön hiljaisuudessa ne vaikeroivat,
kuiskaavat ikävänsä tuuleen,
itkevät kaipuutaan tähdettömään yöhön,
ääni, joka katoaa pimeyteen.

Tunnen ne sisälläni,
näkymättömän voiman lailla,
kuin hauras harso sydämeni ympärillä,
peittäen kaiken, syleillen surullisesti.

Vaikeimpina hetkinä palaan niihin,
sydämeni kätköihin,
ja siellä ne kuiskivat,
tarjoavat turvaa, mutta eivät lohtua.

Ja yhä ne itkevät,
tuulen mukana, yön syvyyksissä,
kuin muistoja menneistä päivistä,
jotka eivät koskaan haihdu.

Niiden kaipuu on minun kaipuuni,
niiden suru on minun suruni,
askelissani kaikuu etäisyys,
matka, joka ei koskaan lyhene.

Joskus suljen silmäni,
ja kuvittelen olevani siellä,
missä maa on tuttu,
ja juuret ottavat minut takaisin.

Mutta olen täällä,
ja ne ovat siellä,
odottavat, kutsuvat,
hellästi, kärsivällisesti.

Ehkä jonain päivänä palaan.
Ehkä annan juurilleni sen, mitä ne kaipaavat –
itseni.

Mutta toistaiseksi niiden laulu jatkuu,
hiljaisena, surumielisenä, odottavana.

Djupt i Tornedalen
vilar mina rötter,
dolda under jorden,
fästa, orubbliga, eviga.

I nattens tystnad klagar de,
viskar sin längtan till vinden,
gråter sin saknad mot den stjärnlösa himlen,
en röst som förloras i mörkret.

Jag känner dem inom mig,
som en osynlig kraft,
ett skört flor kring mitt hjärta,
täcker allt, omfamnar sorgset.

I svåra stunder söker jag dem,
djupet av mitt hjärta,
och där viskar de,
ger trygghet men ingen tröst.

Och ännu gråter de,
i vinden, i nattens djup,
som minnen av dagar som flytt,
dagar som aldrig bleknar.

Deras saknad är min saknad,
deras sorg är min sorg,
i varje steg ekar avståndet,
en väg som aldrig kortas.

Ibland sluter jag ögonen,
föreställer mig att jag är där,
där jorden är bekant,
och rötterna tar mig tillbaka.

Men jag är här,
och de är där,
väntar, kallar,
varsamt, tålmodigt.

Kanske en dag återvänder jag.
Kanske ger jag mina rötter det de längtar efter –
mig själv.

Men tills dess fortsätter deras sång,
tyst, sorgsen, väntande.