Aivan hiljaa Käteni koskettavat maata,juuret hengittävät syvään. Aivan hiljaa. Kallistan pääni runkoasi vasten,viileästi annat henkäyksen iholleni. Aivan hiljaa. Kuuntelen vuosien tarinoitasi,myrskyä ja juhannusta. Aivan hiljaa. Kiedon kädet ympärillesi,olet tässä, juuri nyt. Aivan hiljaa. Kuiskaat menneisyyden tuulista. Aivan hiljaa. Kerrot tulevista myrskyistä. Aivan hiljaa. Sinä jäätkun minä lähden. Aivan hiljaa. Sanon hyvästit,koskettamalla maata. Aivan hiljaa. Juuresi …
Joka ilta kumarrun maahan,keräilen elämäni sirpaleita.Ne kimmeltävät hämärässä,pienet, suuret,pyöreät ja kulmikkaat,jokainen omalla painollaan. Hiljaa niitä sovittelen,etsien täydellistä kohtaa,missä kylmä lasi tuntuu lämpimältä,missä särkynyt on taas ehjä. Vaikeinta on nähdä kokonaisuus,kun silmä tuijottaa vain säröjä. Tämä palapeli ei valmistu,se kasvaa joka hetki —uusia paloja piirtyy horisonttiin,katoaa ja ilmestyy uudelleen. Minä rakennan, murrun ja koen,sopien palan paikalleen …
Kesätuuli kertoi tarinansa haikean,kun lumi peitti maan ohuella peitteelläänja pakkanen kietoi syliinsä kaiken elävän. Aika on sinun jo mennä lepäämään,jättää työsi ja hengähtää. Poissa on auringon lämpöinen halaus,valoisen yön kirkkausja kesäsateen raikkaus. Nyt uinuu maaja hiljainen on yö,nyt saat nukkua –poissa on työ. Kesätuuli kertoi tarinansa haikean,ja antoi lämpöisen henkäyksen viimeisen. /Sommarvinden viskade sin vemodiga …
Tornionlaakson syvyydessäjuureni lepäävät,syvällä maan alla,kiinni, lujasti, hellittämättä. Yön hiljaisuudessa ne vaikeroivat,kuiskaavat ikävänsä tuuleen,itkevät kaipuutaan tähdettömään yöhön,ääni, joka katoaa pimeyteen. Tunnen ne sisälläni,näkymättömän voiman lailla,kuin hauras harso sydämeni ympärillä,peittäen kaiken, syleillen surullisesti. Vaikeimpina hetkinä palaan niihin,sydämeni kätköihin,ja siellä ne kuiskivat,tarjoavat turvaa, mutta eivät lohtua. Ja yhä ne itkevät,tuulen mukana, yön syvyyksissä,kuin muistoja menneistä päivistä,jotka eivät koskaan …
Olen lapsi.Kesän lapsi.Juoksen niityn halki paljain jaloin,heinänkorret kutittavat varpaitani,auringon lämpö hyväilee poskiani. Tuuli kuljettaa mukanaan tuttuja ääniä –naurua, laineiden hiljaista liplatusta,metsän huminaa,joka kuiskaa tarinoita, joita vain lapsi ymmärtää. Puiden oksat kurottuvat korkeuksiin,houkutellen kiipeämään,kätkemään salaisuuksia lehtien suojiin,missä aika ei kosketa. Ilta saapuu hitaasti,aurinko laskee kultaisena kehränä,mutta kesän lapselle yö ei ole pimeä,se on vain uusi seikkailu. …